Valmennuspalvelut

Tarjoan monipuolisia ja henkilökohtaisia ohjelma- sekä valmennuskokonaisuuksia. Kokonaisuudet suunnitellaan aina elämäntilanteeseesi sopiviksi, fysioterapeuttisen ja kokonaisvaltaisen lähestymistavan kautta. Tarpeen mukaan harjoituskokonaisuuksiin sisällytetään esimerkiksi kuntosaliharjoittelua, kehon painolla tehtäviä harjoitteita sekä aerobisia harjoitteita. Realistisilla ja yksilöllisillä valinnoilla saamme yhdessä aikaan pysyviä tuloksia.

Valmennuksessani saat käyttöösi kaiken tieto- ja ammattitaitoni, vuosien itseopiskelun sekä kouluttautumisen puolelta. Saat samalla kaiken tukeni kohti tavoitteitasi sekä rajattomat mahdollisuudet yhteydenpitoon koko valmennusjakson ajaksi! Yhteisen matkamme aikana sinulla on myös jatkuvasti hyödynnettävissä selkeästi suunnitellut ja rakennetut ohjeet, jotka tukevat tavoitteiden saavuttamista sekä tietysti valmentaja, jonka puoleen voit aina tarvittaessa kääntyä.

”Energisemmän arjen, pysyvästi terveellisempien elämäntapojen,
kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä toiminta- ja suorituskyvyn puolesta!” 

– Aaro Huttunen

MIKSI VALITA MINUT VALMENTAJAKSI?

JATKUVA KOULUTTAUTUMINEN

Kehitän itseäni jatkuvasti. Intohimoisen lisäkouluttautumisen kautta saadut opit hyödynnetään valmennuksessa ja se kääntyy valmennattavien hyväksi.

VALMENNETTAVIEN TYYTYVÄISYYS

Valmennukseen astuvan tilannetta lähdetään aina lähestymään yksilöllisesti ja jokainen asiakaskontakti on uniikki. Kehitän itseäni aina myös asiakkaiden kautta.

TUHANSIEN TUNTIEN KOKEMUS

Vuosien aikana valmennuskokemusta on kerääntynyt tuhansien tuntien edestä yksilöasiakkaiden sekä ryhmävalmennuksien parissa.

Harjoitusohjelmat

129
Harjoitusohjelmat suunnitellaan aina tavoitteidesi ja ajatuksiesi pohjalta sekä harjoitustaustasi huomioon ottaen.
  • Alkukartoitus
  • Harjoitusohjelma
  • Informatiiviset ohjeet
  • Ohjelman muokkaus
  • SykeTribe -palvelu (6 vk)
  • Viikoittainen seuranta (6 vk)
  • Jatkuva tuki
SUOSITUIN

Online Valmennus 3KK

179 / kk
Online valmennus sisältää samassa paketissa ravintosuunnitelmat sekä harjoitusohjelmat että ohjelmien muutokset!
  • Alkukartoitus
  • Harjoitusohjelmat
  • Ravintosuunnitelmat
  • SykeTribe -palvelu (3 kk)
  • Ohjelmien muokkaus
  • 3 x Etätapaamista
  • Jatkuva tuki

Ravintosuunnitelmat

149
Ravinto-ohjelmat suunnitellaan tarkasti ruokavaliosi ja mahdolliset ruoka-aineallergiasi huomioon ottaen.
  • Alkukartoitus
  • Ravintosuunnitelma
  • Informatiiviset ohjeet
  • Lista eri ruoka-aineista
  • SykeTribe -palvelu (6 vk)
  • Viikoittainen seuranta (6 vk)
  • Jatkuva tuki

ONLINE VALMENNUS 6KK

149 / kk
Online valmennus sisältää samassa paketissa ravintosuunnitelmat sekä harjoitusohjelmat että ohjelmien muutokset!
  • Alkukartoitus
  • Harjoitusohjelmat
  • Ravintosuunnitelmat
  • SykeTribe -palvelu (6 kk)
  • Ohjelmien muokkaus
  • 6 x Etätapaamista
  • Jatkuva tuki
KATTAVA

Harjoitusohjelma & Ravintosuunnitelma

199
Kokonaisuus sisältää kaiken mitä harjoitus- ja ravinto-ohjelmat sisältävät!
  • Alkukartoitus
  • Harjoitusohjelma
  • Ravintosuunnitelma
  • Informatiiviset ohjeet
  • SykeTribe -palvelu (6 vk)
  • Viikoittainen seuranta (6 vk)
  • Jatkuva tuki

ETÄTAPAAMINEN

59 / h
Etätapaaminen voidaan käyttää esimerkiksi elämäntavoista keskusteluun tai tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen.
  • Alkukartoitus
  • Keskusteleminen
  • Toimintakyvyn seuranta
  • Tavoitteiden asettaminen
  • Hyvinvoinnin seulonta
  • Suunnitteleminen
  • Lista käydyistä asioista

Hyvinvointi Konsultointi

249 / kk
Hyvinvointi konsultointi koostuu säännöllisistä viikoittaisista ja kuukausittaisista etätapaamisista, joissa paneudutaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.
  • Elämäntapamuutos
  • 1-4 tapaamista kuukaudessa
  • Aktiivisuuden lisääntyminen
  • Ravitsemuksellinen ohjaus
  • Parempi palautuminen
  • Rutiinien hallinta
TULOSSA!

MARKETPLACE / KAUPPA

0 / kk
UUSIA KONSEPTEJA TULOSSA PIAN! Jotain kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaa, kehittävää, mielekästä ja mahtavaa luvassa. Malta odottaa vielä hetki...
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?
  • ?

SYITÄ VALMENNUKSEEN HAKEUTUMISELLE:

Voisiko osaamisestani olla sinulle apua?
  • Tarvitset apua painonhallintaan liittyen? Haluat löytyy pysyvät keinot kiinteytymistä ajatellen?
  • Haluaisit löytää liikunnan ilon? Lähtötasostasi riippumatta haluaisit harjoitella nousujohteisesti?
  • Haluat voida kokonaisvaltaisesti paremmin ja haluat löytää enemmän jaksamista sekä energiaa arjen keskelle?
  • Haluat taas lähteä harjoittelemaan loukkaantumisen tai muun vastaavan tapahtuman jälkeen, mutta et ole varma miten?
  • Haluat löytää terveellisen suhtautumistavan ravitsemukseen ja uudenlaisia ruokailutottumuksia – tarvitsematta ruokavaakaa?
  • Haluat harjoitella turvallisesti ja tehokkaasti ammattilaisen kanssa riippumatta henkilökohtaisesta lähtötasostasi tai rajoitteistasi?​
  • Kaipaat harjoituksiin inspiraatiota ja uutta sisältöä tai neuvoja terveellisemmän sekä monipuolisemman ravitsemuksen suhteen?
  • Haluat, että hyvinvoinnistasi vastaa ammattihenkilö ilman, että Sinun tarvitsee itse perehtyä kaikkeen tarjolla olevaan informaatioon?
  • Haluat palautua paremmin ja luoda uusia tapoja elämääsi tai rytmittää arkeasi eri tavalla?
  • Haluat saada aikaan pysyviä tuloksia ja uusia toimivia rutiineja elämääsi, jotka kantavat toivottavasti loppuelämän ajan?

Pystyitkö samaistumaan yhteen tai useampaan yllämainittuun kysymykseen?
Mikäli vastaus on ”KYLLÄ”, palveluni ovat Sinulle oikea valinta!
Ota rohkeasti yhteyttä – se ei sitouta Sinua mihinkään!

"Askelia parempaan suuntaan."