Peliriippuvainen ja Peliriippuvuus

0

Moi.

Mulla ois tässä painavaa asiaa, joka pyörii mun mielessä aina vähän väliä. Asiaa on raskas käsitellä, mutta aion siitä nyt joka tapauksessa kirjoittaa.

Oikeastaan tästä asiasta en oo kertonut ikinä, siis ikinä, kellekkään…

Niin kuin otsikosta saattaa jo päätellä, niin tää päivitys koskee peliriippuvuutta.

En pelkää sitä myöntää: mä oon oikeasti ollut peliriippuvainen. Kyllä vaan. Oon päässyt riippuvuudesta eroon monia vuosia sitten omin voimin, mutta haluan siitä silti kertoa.

Peliriippuvainen

Koko pienen ikäni oon pelaillu kaikenlaisia pelejä ja kaikki pelikonsolit ovat melkein tulleet tutuiksi. Muistan Nintendot ja ensimmäiset Super Mariot… Oon pienen paikkakunnan kasvatti ja hiljaisena, yksin viihtyvänä lapsena viihdyin paremmin kuin hyvin pelien ääressä. Eihän pienellä paikkakunnalla muutakaan voi tehdä kuin pelata, ajattelin. Tietokonepelit alkoivat kehittyä hyvää vauhtia siinä jossain vaiheessa. Ja markkinoille tuli nettiroolipeli World of Warcraft (WoW), jokainen tietää sen pelin. Olin 13- tai 14-vuotias, kun tämän pelin ostin ja innostuin siitä suuresti. Siitäpä se sitten lähti.

Jäin peliin koko ajan enemmän ja enemmän koukkuun, mitä paremmaksi siinä tulin… Käytin kaiken vapaa-aikani tän pelin pelaamiseen. Monien vuosien ajan. Oikeasti, saatoin pelata vuorokaudessa helposti 10 tuntia, eikä edes tehnyt tiukkaa. Pelin hahmot tulivat mun uniin, koulunkäynti ja sosiaaliset suhteet kärsivät. Eikä se tuntunut mua haittaavan, ensimmäinen asia mitä aamulla tein oli se, että käynnistin tietokoneen ja aloin pelaamaan. Melkein ainoa asia koulussakin oli vain se, että kohta pääsee taas pelaamaan.

Okei, mua myös kiusattiin siitä, että pelailin sellaista peliä. Koulussa muutamat kiusoittelivat: ”Aaro lentelee aina vaan lentävillä leijonilla.” (liittyi siis peliin). Ja tosiaan, sitä mä toivoinkin, että oikeasti niillä vielä joskus pääsisi lentämään… Kuinka siistiä se olisi? Se varmasti onkin se syy, miksi koukutuin pelistä niin paljon. Olin oikeasti hyvä siinä pelissä, virtuaalimaailma oli todella iso, siellä sait tehdä aivan mitä itse halusit, muut pelaajat tunsivat sut ja pystyit olemaan ”joku”. Pystyit olemaan se joka itse halusit, mitä oikeassa maailmassa en uskaltanut tehdä, olin hiljainen ja ujo, jäin muiden varjoon… Olin peliriippuvainen.

Peliriippuvainen

Miten tästä riippuvuudesta pääsin eroon?

Asiaa siis olen pitänyt tähän asti sisälläni, eikä siitä oo tiennyt kukaan. Omilla ratkaisuilla ja ajatusmaailman muutoksilla oon päässyt eroon riippuvuudesta, joka on syönyt paljon vapaa-aikaani.

Jätetään vanhemmat ulos tästä asiasta, mulla on maailman parhaat vanhemmat ja that’s it. He eivät olisi voineet asialle mitään tehdä, he eivät tienneet riippuvuudestani. En ainakaan usko. Minulla oli oma huone, pelasin salaa, keksin kaikenlaisia tekosyitä pelaamiselleni… Olen aina ollut itsenäinen ja viihdyin nuorempana omissa oloissani, joten sain olla erittäin rauhassa. Mistä kukaan olisi saanut tietää pelaamisestani..?

Eroon riippuvuudesta: Aivan ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerron, miten päädyin aloittamaan kuntosalilla käynnin. Siinä on yksi ISO syy, miten pääsin riippuvuudesta eroon. Sain toisen mielenkiinnon kohteen ja asian mihin upottaa ajatuksiani. Harrastuksen ilman tietotekniikkaa!

Asetin itselleni tavoitteita elämän suhteen, en halunnut olla enää se ihminen, joka istuu kaiket päivät koneella. Ei, ei ja ei. Siitä pitää päästä eroon. Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus ei enää ollutkaan ainoastaan tietokone, vaan ajatuksiin nousivat myös treenaamisesta tulevat lihaskivut. Siitä tunteesta tuli mulle uusi riippuvuus, terveellisempi riippuvuus. Tietokonepelit ja sali kulkivat vielä muutaman vuoden käsikädessä, mutta toinen riippuvuus lopulta kumosi toisen ja lopetin tietokonepelien pelaamisen. Poistin kaikki pelit tietokoneeltani, myin pelikonsolini, en halunnut olla niiden kanssa enää missään tekemisissä…

Itseluottamukseni kasvoi ajan myötä, sain kavereita ja kehitin itselleni unelmia. Olin noin 19-vuotias, olin päässyt virtuaalimaailman riippuvuudesta eroon, ne eivät enää hallinneet mun tekemisiä ja ajatuksia. Välillä pienet häivähdykset kuitenkin kävivät mielessä, kuinka kiva olisi taas pelata jotain? Saatoin kokeilla jotain pelejä hetken, mutta kyllästyin äkkiä…

Monen vuoden progression asia vaati, varsinkin omin voimin. Miksi en hankkinut apua? Häpesin ja pelkäsin. Tarvitaanko muita syitä?

Muita mietteitä

Oon ajatellut, että mulla on mennyt yli vuosi elämästäni täysin hukkaan johonkin virtuaalimaailmaan. Siis ihan oikeasti yli vuosi minuutteina, tunteina ja päivinä! Mutta menikö se aika hukkaan kuitenkaan? Pelithän on tehty sen takia, että ihmiset voisivat pitää hauskaa ja viihtyä, sitähän mä juuri tein… Ja opinhan pelatessani ainakin englantia. Se oli mun tapa viihdyttää itseäni, mutta se meni täysin yli ja sairaalloiseksi… Ei enää.

Käytin peliin varmasti tuhansia euroja, mitä kaikkea sillä olisin saanut? En halua edes ajatella.

Kaikilla on menneisyys ja sitä ei voi muuttaa, vaikka haluais… En oo ylpee tästä asiasta, mutta se ainoastaan tekee musta vahvemman. Ei peliriippuvaisuus pysty mua millään vahingoittaa enää.

Oon nyt 21-vuotias ja menossa oikeaan suuntaan, vanhaan ei oo paluuta. Oon todella onnellinen sellasena, kun just nyt olen. Nykyään en pelaa mitään konsoli- tai tietokonepelejä. Niitä on todellakin tullut pelattua ihan tarpeeksi tän elämän ajaks.

Siinäpä tosiasiaa mun elämästä…

Kirjoituksen tarkoituksena ei todellakaan ole herättää mitään myötätuntoa mua itteäni kohtaan, oon asiat käsitelly mielestäni niin hyvin kuin pystyn.

Tarkoituksena on herättää ajatuksia, mitä tahansa ajatuksia.

Mikä tässä elämässä on tärkeää ja mikä ei?

-Aaro, entinen peliriippuvainen