Kiitollisuus on Kehitettävä Ominaisuus

0

Pyrin kaiken aikaa kehittämään itseäni kaikilla elämän osa-alueilla. Monella alueella olenkin kehittynyt huomattavasti lyhyessä ajassa, mutta vielä on paljon alueita, joissa haluaisin olla parempi. Ja sehän on vain ja ainoastaan hyvä merkki, että halu kehittyä on vielä olemassa. Se on ominaisuus, josta pitäisi pitää kiinni läpi elämän.

Olen persoona joka on jatkuvasti liikkeessä. Monen mielestä herään liian aikaisin ja käyn liian myöhään nukkumaan, mutta silti minulla riittää jostain syystä energiaa läpi vuorokauden. Minulla on energisyyteen syyni, mutta siitä tuonnempana. Välillä kuitenkin ”pysähdyn” tyytymättömyyden tai turhautuneisuuden tunteeseen itseäni kohtaan. En näytä sitä tai kerro siitä muille, mutta kohtaan sen tunteen aika ajoin. Välillä hyvin usein, koska vaadin itseltäni paljon. Tiedostan sen. 

Tiedän joka tapauksessa tavan kuinka pääsen tästä tunteesta eroon hyvin nopeasti. Ei sitä aina ymmärrä, mutta kiitollisuus on ominaisuus, jota voidaan kehittää. Kiitollisuus on asia, joka oikeasti pystyy muuttamaan elämiä. Se on hyve, jota jokaisen pitäisi pyrkiä kehittämään sekä etsimään. Kiitollisuus on myös taito, mikä olisi hyvä pystyä näyttämään. 

Kiitollinen

Kiitollinen voi, saa ja pitäisi olla hyvin pienistäkin asioista, kuten auringonpaisteesta, tuulen vireestä tai hyvästä ruoasta. Kun henkilökohtaisesti huomaan itsessäni tyytymättömyyden piirteitä, alan etsimään tietoisesti näitä asioita elämästäni joista voin olla aidosti kiitollinen. Ensisijainen kiitollisuuden kohteeni on usein terveys, koska se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. En ole ollut vuosiin edes flunssassa, minulta ei ole koskaan murtunut mikään ja olen kaikin puolin terve. Olen siitä erittäin kiitollinen. Toinen kiitollisuuden kohde voisi olla se, että saan itse päättää monelta menen nukkumaan ja mihin aikaan herään.

Lähestyn itse lähes aina ensin asioita, joita ei voi koskea. Niitä eivät voi muut määritellä tai nähdä, mutta voin tuntea ne. Kukin sitten valitkoon omasta puolestaan, mikä on kiitollisuuden kohde numero yksi. Onko se sitten naapurin lempeä tervehdys, sylissä nukkuvan lapsen tuhina vai pihassa seisova, juuri kiillotettu BMW. Se voi olla aivan mitä tahansa, suurta tai pientä, lähes merkityksetöntä tai äärimmäisen tärkeää. 

Kiitollisuutta voi löytää kaikkialta, kunhan vain osaa etsiä. Se on taitolaji, joka ei välttämättä tule helposti monelta luonnostaan, ehkä siksi, koska ollaan totuttu saamaan kaikki liian vaivattomasti. Tai, koska maailmankatsomus on aivan liian suppea tai sitten jostain aivan muusta syystä. Tiedän paljon tapauksia, joille tekisi kuvainnollisesti hyvää pudota hetkeksi polvilleen ja, joiden kannattaisi yrittää nousta omin voimin sieltä ylös. Kokemuksien kautta opitaan ja ajatuksien kautta ymmärretään. Kiitollisuuden pitäisi olla jatkuvasti läsnä, koska syitä siihen on meillä kaikilla paljon, vaikka välillä elämä saattaa näyttää ikäviä piirteitään. 

Kiitollisuutta kannattaa kehittää.