Yhteistyössä: PTAkatemia

Jo 2. koulutusviikonloppu personal trainer koulutuksesta on takanapäin (2/8). Viikonloppuna käsittelimme lihaskunto- ja voimaharjoittelua. Edessä oli paljon perinteisiä sekä vähän erikoisempia tekniikoita. Perinteisinä liikkeinä tulivat muun muassa takakyykky, askelkyykky ja muutamia laitteita, kuten ylä-, ala- ja ristikkäistalja. Tekniikoita vietiin myös astetta haastavemmiksi.

Harvan kuntosalilla kävijän liikepankkiin kuuluvat esimerkiksi valakyykky tai bent press (alle punnerrus), jossa käytännössä punnerretaan levytangon alapuolelle tangon pysyessä paikallaan, henkilökohtaisesti en ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän kyseistä liikettä, mutta aivan varmasti sisällytän sen jossain määrin omiin harjoituksiini! Äärimmäisen mielenkiintoinen liike. 

Tuhansia Toistoja

Tuhansia Toistoja

Perusliikemallien opettelu

Tällä kertaa viikonlopun ensimmäisenä päivänä olimme Optimal Performance kuntosalilla, joka myös painoittui enemmän toiminnalliseen harjoitteluun, mutta siellä myös oli laadukkaita laitteita, joihin tutustuimme. Toisena päivänä koulutus jatkui taas tutulla Movement Centerillä. Viikonlopun aikana tuli tehtyä satoja erilaisia kyykkyjen variaatioita: askel-, taka-, etu-, bulgarialainen- ja valakyykky. Iltaisin tiesi jotain tehneensä! Vaikka kuormat eivät nousseet suuriksi missään vaiheessa, mutta tekniikoiden kautta kroppaa haastettiin aivan uusilla tavoilla.

Perusliikemallien harjoittelun lisäksi, kuten kyykky, työntö ja veto, opettelimme myös esimerkiksi harjoitusohjelmien suunnittelua. Eli koko viikonloppu ei onneksi mennyt ainoastaan levytangon kanssa punnertaessa. Välillä on tosiaan hyvä antaa elimistölle aikaa palautua. Tekniikkakoulutus oli intensiivistä ja kädestä pitäen ohjattiin hyvin, että mihin kaikkeen sinun henkilökohtaisesti kannattaa kiinnittää huomiota. Pienryhmän takia kaikki varmasti saivat omakohtaisia neuvoja. 

Tuhansia Toistoja

Nautin suuresti siitä, että viikonloppu piti sisällään hyvin paljon käytäntöä. Jos pelkästään luennon kautta yritettäisiin opettaa, kuinka maastaveto tehdään, voisin kuvitella, että hyvin harva osaisi suorittaa kyseisen tehokkaan moninivelliikkeen liikerataa puhtaalla tekniikalla, kun ensimmäisen kerran nostaa tangon maasta. Liikkeitä lähestyttiin aina esimerkin kautta, mikä on mielestäni todella hyvä ja terve lähestymistapa oppimisen kannalta. Kehoaan ei kuitenkaan opi hallitsemaan kuin harjoittelun kautta, jos et itse tiedä kuinka harjoite suoritetaan ja miltä sen kuuluisi tuntua, tuskin sitä tulee oppimaan myöskään mahdolliset tulevat asiakkaat.

Viikonloppu sujui loistavasti ja mukaan tarttui taas paljon uusia vinkkejä sekä näkökulmia asioihin. Sitä ymmärtää omat kaavoihin kangistumisensa vasta, kun uusia ärsykkeitä ja perusteltuja tietoja isketään eteen. Vanhat kaavat eivät välttämättä ole huono asia, mutta uuden oppiminen on silti aina positiivinen asia! 

Luennot jatkuivat samalla tavalla kuin ensimmäisen viikonlopun aikana, vapaamuotoisessa häröpallossa, joka edelleen sopii itselleni paremmin kuin hyvin. Oma harjoitusohjelmani sai myös viikonlopun inspiroimana uusia vivahteita ja ulottuvuuksia. Kaikki uudet tiedot käyttöön saman tien!

Aktiivista oppimista rennolla asenteella.