Tasapainoa kannattaa kehittää iästä riippumatta

Yhteistyössä: Fysioline.fi

Tasapaino on usein ominaisuus johon ei tietoisesti kiinnitetä huomiota — ellei ole aivan pakko esimerkiksi pystyssä pysymisen kannalta. Tasapaino mielletään usein koskevan enemmän vanhempaa väestöä ja tottahan se on, että nuorempana tasapaino on yleensä vahvemmalla pohjalla ja nopeammat refleksit pelastavat monelta ”läheltä piti tilanteelta”. Mutta tasapainon kehittämistä ja ylläpitoa ei kuitenkaan pitäisi väheksyä iästä riippumatta, koska jos sitä ei pyri tietoisesti ylläpitämään, saattaa tasapaino heikentyä 5 – 10 % vuosikymmenessä.

Jos karkeasti kuvitellaan tasapainon heikkenevän ikävuosien 20 – 40 välillä yhteensä 20 %, niin käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että liukkaalla kelillä horjahtaessasi kaadut yhden kerran viidestä. Ja kaatuminenhan ei ole koskaan hyvä asia — siitä voi seurata merkittäviä pitkäaikaisia fyysisiä sekä myös psyykkisiä ongelmia. Tasapainon kehittäminen nuorella iällä on siis ennakointia tulevia ikävuosia varten. Koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa harjoittelemaan!

Tasapaino ei kuitenkaan ole ainoastaan ikään sidottu ominaisuus. Se saattaa häiriintyä ja heikentyä missä iässä tahansa. Esimerkiksi verenkiertohäiriöt, tulehdukset tasapainoelimessä, lääkkeet, alkoholi, kipu, heikentynyt näkö tai nivelten kulumat voivat vaikuttaa merkittävästi tasapainoon. 

Mihin tasapaino vaikuttaa?

Ensimmäisenä jokainen varmasti yhdistää tasapainon pystyssä pysymiseen ja se ehdottomasti on tärkein tekijä. Jos tasapaino vietäisiin meiltä kokonaan pois, emme pystyisi kävelemään kahdella jalalla — se olisi mahdotonta. Sellainen elämä rajoittaisi merkittävästi muun muassa erilaisia liikuntaharrastuksia. Rajoitteet ovat kuitenkin vain omassa päässä niin kuin sanotaan ja asenne ratkaisee.

Pystyssä pysyminen vaikuttaa moneen arkiseen asiaan ja hyvän tasapainon kautta nämä arkiset asiat sujuvat vieläkin helpommin. Hyvänä esimerkkinä voisivat olla kauppakassien kantaminen tai tavaroiden kurkottaminen ylhäältä kaapista. Lasin ottaminen korkeimmalta hyllyltä tuskin on suuri temppu monelle tällä hetkellä, mutta haluaisit varmasti pystyä tekemään sen myös eläkeiässä — ei, se ei ole itsestäänselvyys. ”Vanhuksista” suuri osa ei mielellään ala kurottelemaan, varsinkaan jos taustalla on vähäistäkään kaatumisen pelkoa. Eivätkä varsinkaan innoissaan kiipeä tiskipöydälle, että saisivat kukkamaljakon alas. Tulevaisuutta varten tasapainoa on harjoitettava.

Mutta niin kuin mainitsin tasapaino ei ole ainoastaan vanhempien ihmisten ”huolen aihe”, vaan myös nuoremmat hyötyvät tasapainon kehittämisestä. Suuressa osassa urheilulajeja tasapainon rooli on merkittävä. Kuvittele mielessäsi lajeja, joissa on erilaisia kyykkyjä, hyppyjä, nopeita käännöksiä tai tilanteita missä joudutaan olemaan yhden raajan varassa… Niitä todellakin on paljon ja niissä kaikissa vaaditaan tasapainoa. Hyvällä tasapainolla pystytään ennaltaehkäisemään merkittävä määrä urheiluvammoista.

Tasapainon kehittäminen

Tasapainoa pystyy kehittämään iästä riippumatta, koska vain ja missä vain. Heikko tasapaino voi kehittyä jo pelkästään kävelemällä, joten harjoitteiden ei todellakaan tarvitse olla hyvin erikoisia. Lähtötaso määrittelee sen kuinka haastaviin harjoitteisiin kannattaa lähteä. Erilaisia tasapainoharjoitus keinoja on joka tapauksessa niin paljon kuin mielikuvitusta riittää.

Tasapainon kannalta tärkeintä on monipuolinen ja riittävän haastava liikunta. Vanhuksille hyviä tasapainoa kehittäviä lajeja voisivat olla vaihtuvassa maastossa käveleminen tai hiihtäminen. Nuoremmille se voisi puolestaan tarkoittaa pallopelejä tai vaativia tanssin tyylisuuntia. Myös suoraan tasapainoon kohdistuvia harjoitteita on tuhansia, jos halutaan esimerkiksi kehittää jotain tiettyä asentoa.

Henkilökohtaisesti minuun on tehnyt suuren vaikutuksen tasapainokivet, joilla pystytään muuttamaan alustaa epävakaammaksi. Samaa asiaa tavoittelevat myös tasapainolaudat tai -tyynyt. Tasapainokivet kuitenkin pystyvät haastamaan lautoja tai tyynyjä paremmin nuorempia sekä urheilijoita, koska pinta jonka päällä seisotaan on pieni (halkaisija 14 cm) ja tasapainoa voidaan horjuttaa molempien jalkojen kautta eri tavalla. Mielestäni tasapainoni on todella hyvällä tasolla, mutta kun näiden tasapainokivien päälle astuin ensimmäisen kerran niin tuli heti tunne: Vielä on paljon kehitettävää…

Tasapainossa myös erittäin tärkeää roolia näyttelee lihaskunto, erityisesti nilkkojen ja pohkeiden alueet (jalkojen ylipäänsä). Varsinkin naisilla tasapaino saattaa heikentyä miehiä nopeammin, koska lihasvoima on geneettisesti pienempi. Lihaskuntoharjoittelua ei siis sovi myöskään unohtaa. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka itselläni on ”jonkin verran” salitaustaa niin 5 minuutin harjoitteet mainitsemillani tasapainokivillä kuormittavat nilkkoja ja pohkeita huomattavasti. Eli parantamisen varaa löytyy.

Omat tasapainokivet hankin Fysiolinen kautta ja suosittelen niitä ehdottomasti kaikille, joille vähääkään oma tasapaino merkitsee. Varsinkin, jos harrastat hyppy- ja/tai juoksulajeja, joissa nilkat joutuvat koville. Tai, jos sinulla on ongelmia tasapainon tai nilkkojen ja jalkaterän hallinnan kanssa niin Pedalon tasapainokivet ovat äärimmäisen hyvä työväline kehittämään pieniä tärkeitä tukilihaksia tärkeillä alueilla. Hankintana ne ovat erittäin pieni menoerä, mutta kuitenkin toiminnallisesti äärimmäisen hyödyllinen.

Olit sitten nuori tai vanha, kilpaurheilija tai penkkiurheilija, niin tasapaino on ominaisuus jota tulet tarvitsemaan aina ja kaikkialla. Sen kehittäminen ei ole koskaan liian myöhäistä ja sitä pystyy harjoittelemaan missä tahansa. Ajallisesti tasapainon harjoittaminen ei vie paljoa aikaasi, mutta merkityksellisesti se voi pelastaa sinut monelta loukkaantumiselta ja ”pakkolepopäivältä”. Kuulostaako liioitellulta? Totta se on.

Tasapaino ei ole itsestäänselvyys, joten pidä siitä huolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *