Optimoi työergonomia ja nouse ylös säännöllisesti

Yhteistyössä: Gymba

Istumista kutsutaan nykyään jopa kansansairaudeksi, koska elämäntyyli on yleisellä tasolla muuttunut passiivisemmaksi kuin aikaisemmin. Jos kuvitellaan esimerkiksi tilanne, kun ennen vanhaan tehtiin pitkiä työpäiviä pelloilla, aamusta iltaan. Silloin seisottiin paljon ja oltiin liikkeessä. Mitä nykyään tehdään? Istutaan traktorin hytissä tai tietokoneen ääressä. Teknologia kehittyy ja ihmiset passivoituvat. 

”Aamulla herätään ja juodaan aamukahvi nojatuolissa istuen, aamu-uutisia katsellen. Aamukahvin jälkeen siirrytään nopeasti henkilöautoon tai ehkä julkisen liikenteen kuljetettavaksi. Tullaan työpaikalle tai opinahjoon, liian usein vain istumaan lähes koko päiväksi. Työpäivän jälkeen noustaan taas kulkuneuvoon, joka vie meidät kotiin. Tässä vaiheessa saatetaan käydä kuntosalilla tai lenkillä, kuka tykkää mistäkin. Ilta sitten maataan sohvalla Netflixistä lempisarjaa seuraten.”

Yllä kuviteltu tarina, joka ikävän monen kohdalla pitää paikkaansa. Keskimäärin ihmiset istuvat vuorokaudessa noin 7 tuntia. Työajasta istutaan jopa 80% ja vapaa-ajalla 60%. Se on aika paljon, kun aletaan miettimään minkälaisia ongelmia istumisesta keholle tulee:

1. Kaikki suuret lihasryhmät ovat istuessa passiivisina, kuten pakaralihakset. Passiivisuus vaikuttaa suurilta osin aineenvaihduntaan, koska passiiviset lihakset eivät kuluta paljoa energiaa. Vähäinen energiankulutus voi puolestaan johtaa lihomiseen. Erityisesti istuminen vaikuttaa lantion alueen ja alaraajojen aineenvaihduntaan.

2. Tuki- ja liikuntaelimistö saattavat rasittua istumisesta, sillä harvoin pystymme ylläpitämään optimaalista ryhtiä istuessamme. Selkä painuu helposti kumaraan, joka lisää välilevyihin kohdistuvaa painetta. Samalla huono istuma-asento venyttää selän lihaksistoa ja pitkään jatkuessaan voi mahdollisesti heikentää niistä saatavaa tukea. Istuminen myös kiristää reiden etuosan lihaksia, kuten lonkankoukistajia, koska istuessa jalat ovat koukussa ja lihakset sopeutuvat siihen tilaan, jossa niitä pidetään eniten. 

Työpäivän aikana kannattaa nousta ylös

Mikäli pystyy vaikuttamaan oman työpöytänsä valintaan, kannattaa valita työpöytä, jonka korkeutta pystytään säätämään tai edes sellainen työpöytä, jonka ääressä voi myös seistä ja valitsee sen kaveriksi hieman korkeamman työtuolin. Työpäivän kuluessa työasentoa on syytä vaihdella istumisesta seisomiseen ja vice versa, jotta voidaan esimerkiksi ylläpitää aineenvaihduntaa paremmin. Etenkin vähän liikkuville ihmisille työasennon säännöllinen vaihtaminen olisi todella tärkeää. 

Säädettävien työpöytien ja satulatuolien avulla ollaan huomattavasti onnistuttu parantamaan työergonomiaa monilla työpaikoilla. Samalla moni kiinnittää jatkuvasti enemmän ja enemmän huomiota omaan hyvinvointiinsa, sekä töissä, että vapaa-ajalla. Vaikka harrastammekin nykyisin paljon kuntoliikuntaa, käymme kuntosalilla ja erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla, jää liikunta silti helposti suhteellisen vähäiseksi.

Istuma-asennosta ylösnouseminen on jo suuri askel aktiivisempaan ja terveellisempään elämään! Koska työergonomia ja työhyvinvointi näyttelevät suurta roolia ihmisen elämässä, kannattaa siihen panostaa. Istumisesta on tehty ergonomisempaa esimerkiksi hyvillä satulatuoleilla, joilla istuttaessa lantio ja selkäranka ovat luonnollisemmassa asennossa. Mutta myös seisomisesta voidaan tehdä ergonomisempaa, koska seisominen voi olla monelle hyvin kuormittavaa.

Yllä olevissa kuvissa seison Gymba-aktivointilaudan päällä. Aktivointilauta kirjaimellisesti auttaa sinua aktivoimaan enemmän lihaksistoa ja samalla tasapainoittaa seisoma-asentoa. Gymba on toiselta puolelta kupera ja toiselta kovera. Eli käytännössä sen päällä voidaan keinua, kun sitä pidetään niin sanotusti oikein päin. Molempien puolien päällä kuitenkin voidaan seistä ja niitä pystytään hyödyntämään eri tavoilla.

Itse pidän Gymba-aktivointilaudasta paljon, koska olen luonteeltani melko malttamaton, enkä osaa pysyä paikoillani pitkiä aikoja. Tarvitsen kokoajan jotain pientä aktiviteettia, että keskittymiseni säilyy ja tähän aktivointilauta tarjoaa loistavan keinon, koska voin keinua paikoillani ja pysyn jatkuvasti pienessä liikkeessä. Asento tuntuu todella neutraalilta ja tuote on erittäin hyväntuntuinen jalkaterien alla molemmilta puolilta.

Pientä liikettä aktivointilaudalla ylläpitäen jalat eivät myöskään väsy nopeasti, koska aineenvaihdunta pysyy liikkeellä. Samalla väistämättä poltat huomaamatta enemmän kaloreita, kuin istuessa tai vain paikallaan lattialla seisten. Seisomatyöstä saadaan Gymban avulla huomattavasti miellyttävämpää. 

Kultainen keskitie

Istumisen ja seisomisen välillä olisi hyvä löytyy ”kultainen keskitie”, koska myös kovalla alustalla seisominen voi tuoda mukanaan erinäisiä haasteita useille, jotka eivät ole totuttaneet itseään siihen. Seisomisesta saattaa tulla esimerkiksi selkäkipuja, koska seisominen kuormittaa huomattavasti enemmän lihaksia kuin istuminen. Erityisesti huono lihaskunto edesauttaa lihaksiston väsymistä ja sitä kautta myös seisominen voi muuttua epäedulliseksi ja hyvin kuormittavaksi. 

Seisomiseen tottuu ajan kanssa ja lihakset vahvistuvat seisomisen määrän myötä. Gymba-aktivointilauta kuitenkin auttaa paljon seisomatyötä tekeviä tai sitä harkitsevia, koska liikkuva ja ergonominen alusta vähentävät ”tavallisen” seisomisen aiheuttamaa yksipuolista kuormitusta. Istuma- ja seisomatyön kannattaa tauottaa toisillaan. 

Pysy aktiivisena ja optimoi työasento.


Aktivointilaudan materiaali on joustavaa, kestävää ja laadukasta.
Gymba-aktivointilauta on valmistettu ja kehitetty Suomessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *