Miten palauttaa koulutehtävät tehokkaasti?

Miksi kaikki koulutehtävät ja deadlinet osuvat aina samaan pieneen ajanjaksoon. Opiskelupaikoissa usein tuskastellaan tehtävien valtavaa määrää tietyin väliajoin. Monilla on vieläpä tapana hieman viivyttää tehtävien tekoprosessia ja aloittaa vasta sitten, kun deadlinet jo melkein kaatuvat päälle. Tehtäviä annettaessa valitetaan valmiiksi sitä, että edellisiäkin tehtäviä on vielä rästissä ja miten näitä nyt on taas kasaantunut näin paljon…

Itselläni ei kyseistä ongelmaa monesta sattuneesta syystä ole ja saan usein koulussa kyselyitä sen takia, että: ”Miten olet jo palauttanut nuo kaikki tehtävät, kun itse en ole edes vielä kerennyt aloittaa..?” Yksinkertaisuudessaan haluan kaikki tehtävät mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Jos deadline on asetettu kolmen kuukauden päähän, se ei tarkoita sitä, että aloittaisin tehtävän vasta 2,9 kuukauden päästä. Teen tehtävän heti, kun pystyn. Mahdollisesti jopa tänä iltana, jos aika sen sallii.

Vaikka teen koulutehtävät usein nopealla rytmitykselle, se ei tarkoita huonoa tai hutaistua työn laatua. Päinvastoin. Käytän aikaa tehtävään niin paljon, kunnes olen siihen tyytyväinen. Ja, kun tehtävä on tehty, niin silloin se on myös tehty. En mieti kahta kertaa tai lue tehtävää kymmentä kertaa tarkistaakseni ulkoasun, ennen sen palauttamista. Tehtävän palautettuani, en mieti enää sitä, että olisinko voinut tehdä jotain toisin — siirryn seuraavaan tehtävään ja edellisen käsittely edes ajatuksen tasolla jää siihen.

Minulla on tiettyjä rutiineja ja asioita, joilla tehostan omaa työntekoani. Yhdestä olen jo kirjoittanut aikaisemmin: Aamut ovat tehokkainta työ aikaa. En koskaan tee kouluasioita kello 18:00 jälkeen. Korkeintaan kiireellisen sähköpostin saatan lähettää, jos joku asia mieleen juolahtaa. Mitään kirjallisia tehtäviä en kuitenkaan tee, en viimeistele kirjoitelmaa tai lisäile kuvia aamuiseen PowerPoint -esitykseen. Tärkeät koulutehtävät on jo pitänyt tehdä, loput saavat odottaa aamuun. Iltaisin keskityn täysin johonkin muuhun, oli se sitten blogimaailma tai hyvä kirja.

Muut keinoni ”koulutehtävien eliminointiin”?

1. Päätä tehdä koulutehtävät heti.

Päätän tekeväni tehtävän huomenaamuna. Varaan sille aikaa ja pidän päätöksestä kiinni. Välillä yhdessä tehtävässä saattaa mennä seitsemän tuntia ja joskus selvitään muutamalla tunnilla. Harvemmin lyön lukkoon mitään aikamäärettä kauanko tehtävän teossa saa mennä. Oman aikansa tehtävät aina ottavat, mutta joka tapauksessa tehtävä viedään loppuun asti, jos näin on päätetty. Seitsemän tunnin jatkuva keskittyminen vaatii muutaman mielikuvituksellisen tauon, mutta useana viikonloppuna olen itseni tästä tilanteesta löytänyt.

2. Asiat tärkeysjärjestykseen.

Minulla on tapana kasata tietokoneen työpöydän oikeaan alareunaan kaikki tehtävät, jotka ovat vielä tekemättä. Järjestän tehtävät esimerkiksi sen perusteella, mitkä niistä on nopein tehdä ja mitkä kaikkein kriittisimmät tulevaisuuden kannalta. Perfektionismi luonteeni ei nauti siitä, että työpöydällä on ”ylimääräisiä” kuvakkeita, joten tietoisesti haluan päästä niistä mahdollisimman nopeasti eroon. Usein teen kaikki lyhyet ja nopeat tehtävät ensimmäisenä, vaikka palautukset olisivat kuukausien päästä, koska silloin ne eivät mielenrauhaani ole häiritsemässä joka ikinen päivä, kun tietokoneen avaan.

PS. Moni on kyseisen tavan minulta ”kopioinut” ja myös sinä saat niin tehdä, jos se kuulostaa järkeenkäyvältä.

koulutehtävät3. Keskity tehtävään.

Pyhitä aika tehtävälle täysin. Ei kukaan halua pitkittää koulutehtävien tekoa liian pitkälle aikavälille. Jätä kaikki ylimääräinen ulkopuolelle ja keskity olennaiseen. Juuri nyt sähköpostia ei tarvitse katsoa, sosiaalista mediaa ei tarvitse päivittää, eikä televisiolla ole sinulle mitään tarjottavaa. Mitä paremmin pystyt keskittymään tehtävään ilman häiriötekijöitä, sitä parempi lopputulos tulee olemaan ja sitä nopeammin saat tehtävän pois päiväjärjestyksestä.

4. Anna ajatusten harhailla ja pidä luova tauko.

Tauotus on hyvin tärkeää työn tehokkuuden kannalta. Henkilökohtaisesti olen hyvin malttamaton ja ajatus saattaa karata aiheesta hyvinkin äkkiä, mikäli se ei oikeasti ole täysin mieleinen. Sitä varten pidän luovia taukoja noin 30-60 minuutin välein. Nousen ylös, hyppelen, kävelen huonetta ympäri, venyttelen tai mitä ikinä keksinkään tehdä. Tauot kestävät 5-10 minuuttia ja sitten palataan takaisin työn ääreen. Itselläni on äärimmäisen hyvä tilanne siinä määrin, että näen suoraan ikkunastani kauas järvelle. Näen luontoa, metsää ja lintuja. Jostain luin, että kauas katsominen lisää luovuutta ja antaa mielikuvituksen juosta vapaammin. Olen kyseisen asian todennut monesti, kun aivoni ovat alkaneet lyömään tyhjää esimerkiksi kesken blogitekstin — nostan silloin katseeni hetkeksi järven suuntaan ja ajatuksen virta alkaa taas juosta. Tämä on empiirisen tutkimuksen perusteella todettu fakta!

Koulutehtävät kannattaa hoitaa aina ajallaan, koska deadlinejen lähestyessä lisääntyy ainoastaan stressilevelit. Toisaalta stressi voi olla hyvästä, koska se pakottaa suoriutumaan, mutta tältäkin oltaisiin voitu välttyä ennakoimisella. En näe koulutehtäviä välttämättömänä pahana, vaan lähestyn niitä siltä pohjalta, että olen aina lähempänä valmistumista eliminoidessani niitä pois kummittelemasta kalenterista. Olen tehokas yksinpuurtaja ja on aina jotenkin huvittavaa nähdä muiden ”tuskaa” tehtävien tekemisen kanssa, kun itse olen saattanut tehdä kyseiset tehtävät kirjaimellisesti kuukausia takaperin. Vai kiire…

Minkälaisia opiskelumetodeja sinä käytät?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *