Parhaat arkirutiinit | TOP5

Olen suuri rutiinien ystävä monessakin mielessä. Arjessa on paljon enemmän sisältöä ja järjestelmällisyyttä, kun pitää kiinni omista hyväksi todetuista rutiineistaan. Rutiinien kautta pitäisi pystyä rytmittämään omaa päiväänsä ja kaikkien rutiinien tulisi myös mielestäni jossain määrin parantaa elämänlaatua. Tässä artikkelissa käyn läpi TOP5 arkirutiinit perusteluineen.

Esimerkiksi hampaiden pesun pitäisi olla rutiininomainen toimenpide aivan jokaisella ja siitä tuskin voidaan kiistellä, etteikö hampaista huolehtiminen parantaisi elämänlaatua vähintään pitkällä tähtäimellä – eikä se todellakaan vie kuin muutaman minuutin päivästä. Hampaiden peseminen on myös siitä hieno rutiini, että siinä ohessa voi tehdä monia muitakin asioita, esimerkiksi venytellä tai siivota.

Hampaiden pesu ei kuitenkaan kuulu tässä artikkelissa käsiteltävään viiden kärkeen parhaimmista arkirutiineista, se on silti äärimmäisen hyvä esimerkki! Huomasin reppureissun aikana kuinka paljon oikeasti aloin kaipaamaan sitä tietynlaista rutiininomaisuutta mitä ”tavallisen” arjen sisällä pystyi noudattamaan. En myöskään ajatellut mainita tähän TOP5 -listaan harjoittelua, koska se olisi liian itsestäänselvyys. Yli kuukausi ilman kunnollista treenaamista vaikuttaa itse kuhunkin intohimoiseen treenaajaan varmasti omalla tavallaan. 

Olen päässyt taas viimein kunnolla rutiinien maailmaan reissun jälkeen. Finally! Tiettyjä vanhoja rutiineja on tullut uudestaan käyttöön, joita joskus olen kokeillut ja jopa ylläpitänyt sekä myös muutama ”uusi”. Näitä TOP5 rutiineja teen tällä hetkellä joka päivä, kun vain mitenkään mahdollista.

TOP5 Arkiutiinit

1. Kylmä suihku heti aamulla.

Harrastin tätä viime kesänä, kun olin Kotkan sairaalassa töissä. Joka aamu kävin kylmässä suihkussa heti herättyäni. Saman tien kellon soidessa kylmään suihkuun, aikaa meni noin 10 sekuntia. Sain idean kuuntelemistani podcasteista ja halusin kokeilla. Eihän se miellyttävää ollut, mutta koin tavan hyvin hyödylliseksi. Ei enää haukottelua, räjähtävä herätys ja energiapommi. Moni ihmetteli, miten pystyin olemaan niin energinen heti aamusta – tässä yksi syy. Aamuvirkku sieluni näyttelee todennäköisesti vielä suurempaa roolia. Aamuvirkkuus ja jääkylmä suihku ovat vaikutusvaltainen yhdistelmä.

Kylmän suihkun hyödyt

Kylmillä suihkuilla on useita mahdollisia hyötyjä, kuten:

  • Lisääntynyt vireystila: Kylmä suihku auttaa lisäämään vireystilaa ja vähentämään väsymystä.
  • Parempi mieliala: Kylmällä suihkulla on todettu olevan energisoiva vaikutus, ja se voi auttaa parantamaan mielialaa.
  • Tehokkaampi verenkierto: Kylmä vesi voi parantaa verenkiertoa.
  • Vahvistettu immuunijärjestelmä: Kylmä suihku voi lisätä valkosolujen määrää ja parantaa immuunijärjestelmää.
  • Vähentynyt lihaskipu: Kylmä suihku auttaa vähentämään lihaskipua.
  • Parempi iho ja hiukset: Kylmä vesi auttaa parantamaan ihon ja hiusten terveyttä kiristämällä huokosia ja parantamalla hiusten kiiltoa.
  • Stressin lievittäminen: Kylmä suihku auttaa vähentämään stressiä ja parantaa yleistä rentoutumista.

Kylmäaltistuksella on myös valtavasti myös muita hyötyjä kuin vain edellä mainitut.

PS. Haluaisin joskus pihalleni ehdottomasti avannon tai vähintäänkin kylmä-ämpärin parvekkeelle (Video: Energisyyden salaisuus – aamu-uinti).

Parhaita arkirutiineita TOP5

2. Aamuinen meditaatio.

Olen kirjoittanut hengitysharjoituksista aiemmin, käyttämästäni tekniikasta aamuisin. Ei sitä aivan meditoinniksi voitu silloin kutsua, mutta yritys hyvä. Kirjoitin joulukuussa tavoitteen: ”Vuonna 2018 meditoi 60 päivää putkeen.” eli tavoitteena oli meditoida joka päivä ainakin 10 minuuttia. Oikeastaan samaan tavoitteeseen sisältyi jääkylmä suihku. 35. päivä menossa ja todellakin olen nauttinut tästä matkasta.

Halusin oppia meditoimaan, myös podcastien takia. ”ADHD” mieleni on vaikea keskittyä yhteen asiaan samaan aikaan, toisin sanoen olen todella hyvä jakamaan huomioni ja keskittymään epäolennaiseen – se on harjoitettu ominaisuus. Älypuhelimet, tietokoneet, ylipäänsä elektroniikka ovat johtaneet tähän. Tiedän, että sieluntovereita tässä asiassa on hyvin paljon… Joten päätin, että yritän tehdä asialle jotain.

Aloitin Youtubessa tarjolla olevista ohjatuista meditaatioista, joissa joku kertoi ohjeita – mitä ajatella, kuinka olla ja mihin keskittyä. Taustalla soi rauhoittava musiikki. Valitsin videoita jotka olivat 10 – 20 minuuttia pitkiä, enkä lopettanut ennen äänen vaimenemista.

…Huomaan jo nyt tätä kirjoittaessani, että haluaisin kirjoittaa aiheesta enemmän, mutta tehdään niin, että jätetään se omaksi tekstikseen. Lopputulos joka tapauksessa on ollut se, että pystyn rauhoittamaan mieleni paljon tehokkaammin, keskittymiskyky on huomattavasti parantunut ja mieleni on kirjaimellisesti edellistäkin kirkkaampi. Vaikka aikaisemminkin olen ollut jossain määrin rauhallinen persoona, niin se osa-alue on korostunut entisestään. Vastoinkäymisistä on ”helpompi” päästä yli, päätöksiä on vaivattomampaa tehdä ja pystyn näkemään ympärillä enemmän hyvää. 

Kuulostaa lähes tulkoon supervoimilta – sitä se on.

Lue lisää meditaatiosta.

Ohessa tekemäni video siitä, miten vähentää ruutuaikaa kännykällä. Liittyy rentoutumiseen ja mielenhallintaan.

3. Sängyn petaaminen.

Kuten hampaiden peseminen, myös tämän rutiinin kuuluisi tulla jokaiselta automaationa. Petaan sänkyni joka päivä, joko heti herättyäni tai aamuisen meditaation jälkeen.

Osaatko nauttia elämän pienistä asioista? Tiedätkö miten valtava merkitys niillä voi olla?

Minä en aikoinaan osannut, enkä tosiaankaan osannut arvata millainen vaikutus esimerkiksi aamuisella sängyn petaamisella saattaa elämässä olla. Sängyn petaaminen on hyvä esimerkki yksinkertaisesta rutiinista, josta todennäköisesti lähes jokainen on kuullut pienempänä. Se kuuluu hyviin käytöstapoihin ja opettaa siisteyttä, mutta sillä saattaa olla pidemmällä tähtäimellä myös paljon merkittävämpiä ja syvällisempiä tarkoitusperiä.

Aloitimme armeija-aikoina jokaisen aamun sängyn petaamisella, heti aamulenkin jälkeen (meillä oli 1-2 minuuttia aikaa olla ulkona kellon soitosta). Se kuuluu asiaan, se on eräänlainen riitti armeijassa. Pinkka ja punkka. Armeijassa sängyn petaaminen tuntuu monista typerältä käskyjen tottelemiselta, mutta oikeasti sen tekeminen on syytä ottaa tosissaan. Ei välttämättä sen takia, että olisi mukavaa noudattaa käskyjä, vaan itsesi takia.

Nuorempana ajattelin sängyn petaamisen olevan turhaa, koska nukunhan siinä seuraavanakin yönä ja sitä seuraavana. Miksi se pitäisi pedata, kun sotken sen joka tapauksessa kohta uudestaan? Mitä väliä sillä on? Armeijassa pinkka ja punkka olivat puhtaasti käskyjen tottelemista – siinä mielessä helppoa, koska vaihtoehtoja ei ollut ja kaikki muutkin tekivät samalla tavalla. Hyvä niin. Toisaalta ruutujen ja raitojen kohdistaminen toisiinsa nähden oli mielestäni ihan mukavaa, koska olen ihmisenä joka tapauksessa välillä liiankin pikkutarkka – se oli helppoa. 

Teet itsellesi palveluksen

Vasta myöhemmin olen tajunnut sängyn petaamisen oikean arvon. Ei se ole pelkästään hyvä tapa, joka jokaisen lapsen kuuluu oppia. Se on riitti, mikä määrittelee elämän suuntaa (voiko sitä enää suuremmin kuvailla).

Aamulla sängyn petaaminen on merkki siitä, että nyt on aika jättää yö taakse ja siirtyä seuraavan asian luo, joka vie sinua elämässä eteenpäin. Kun sänky on pedattu kunnolla, siihen takaisin palaaminen on henkisesti haastavampaa, koska silloinhan se pitäisi pedata uudestaan ja järjestää. Älä tee sitä. Illalla on vasta sen aika.

Sängyn petaaminen on ensimmäinen suoritettu tehtävä, onnistumisen tunne ja saavutus. Siitä saadaan heti aamulla onnistumisen tunne: ”Heräsin vasta ja olen jo saanut jotain aikaan.” Sängyn petaaminen kertoo itsekurista ja se johtaa myös muiden hyvien tapojen kehittymiseen. Ja viimeisenä, siistissä ympäristössä on paljon mukavampi toimia päivän aikana. Yleinen siisteys aikaan saa paremmat edellytykset luovuudelle, kun katseen ei tarvitse jatkuvasti harhailla epäsiistin sängyn suuntaan, houkutellen sinua tekemään asialla jotain.

Parhaat arkirutiinit: Lepo TOP5

4. Äänikirjojen ja podcastien kuunteleminen.

Alle viikko takaperin otin käyttöön *BookBeatin 30 päivän ilmaisen kokeilujakson. Se osoittautui älyttömän hyväksi ratkaisuksi. Ensimmäiseksi kuunteluun meni *Aki Hintsan, Voittamisen anatomia. Olen kuunnellut lähes päivittäin podcasteja viimeiset 2 vuotta, mutta tässä on sitä varten aivan uusi ulottuvuus, nyt voin kuunnella suoraan kirjoja. Pienestä asti olen rakastanut äänikirjojen kuuntelua, Harry Potterit, Taru Sormusten Herrat ja Artemis Fowlit ovat todella tuttuja. Tässä ”uusi” aluevaltaus, jonka kanssa olen hieman myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! 

Näin pimeänä vuoden aikana olen yhdistänyt kohdat 4 ja 5 toistensa kanssa. Iltaisin (ja miksei myös aamuisin) pimennän huoneen kokonaan, menen alas lattialle ja alan kuuntelemaan sekä samalla venyttelemään. Näköaisti on suljettu pelistä pois, joten pystyn keskittymään paremmin näihin kahteen asiaan. Lattialla menee normaalisti noin 45 – 90 minuuttia.

Kaksi upeaa asiaa pystyy suorittamaan samaan aikaan ja joista molemmat vielä auttavat itsensä kehittämisessä sekä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Mutta, ei siinä vielä kaikki. Nimittäin kaksi asiaa johtaa kolmanteen, joka monelle olisi todennäköisesti kaikista suotuisin hyöty näistä kolmesta. Kun nämä rutiinit suoritetaan juuri ennen nukkumaan menoa – kaikki valot sammutetaan, mieli ja keho rentoutetaan. Valoärsykkeet suljetaan, eikä sosiaaliseen mediaan päin enää katsota. Voit vain kuvitella kuinka helppo tästä tilanteesta on siirtyä suoraan nukkumaan (tietysti hampaiden pesun jälkeen). Unen tärkeys on taas tarina erikseen.

Voit lukea myös lisää parhaista äänikirjapalveluista ja miten saada äänikirjoista kaikista eniten irti:
Äänikirjat: Parhaat äänikirjapalvelut (2023)

TOP5 arkirutiinia

5. Venytteleminen.

Vedin jo tämän kohdan edelliseen kohtaan mukaan ja myös venyttelemisestä voi lukea enemmän aikaisemmista kirjoituksistani. Edelleen allekirjoittanut puhuu venyttelemisen puolesta. Sillä on todella paljon terveellisiä vaikutuksia kehossa, muun muassa palautuminen nopeutuu, liikkuvuus kehittyy ja nivelet tulevat kiittämään sinua myöhemmin. Säännöllinen venytteleminen on vain omaksi parhaaksesi. Mielestäni jokaisen tulisi harjoittaa sitä ominaisuutta jossain määrin, jos edes hieman asian suhteen omatunto kolkuttaa, olisi syytä aloittaa. Ainakin dynaamista venyttelyä tai jotain joogan variaatiota.

Rutiinit kuntoon

Tässä TOP5 arkirutiinit. Olen niin tottunut omiin rutiineihini, että niiden hetkittäinen puuttuminen tuntuu välillä pahalta henkisesti, mutta ajan pääst myös fyysisesti. Huomaahan sen. Rutiinit ovat suuri osa minua ja joka kerta, kun niistä joutuu luistamaan – edes vähän – huomaa kuinka tärkeitä ne ovatkaan… Rutiinit pitävät meidät vahvoina. 

Rutiineja pitää olla! Erityisesti sellaisia, jotka vaikuttavat positiivisesti hyvinvointiimme. Jos hyvinvointi on jollain tavalla vaakalaudalla, vaikuttaa se kaikkeen tekemiseemme heikentävästi. 

Oletko kokeillut olla syömättä 24 tuntia?
Oletko ollut harjoittelematta kunnolla kuukauteen?
Oletko valvonut +40 tuntia putkeen? 
Entä, jos nämä kaikki yllä mainitut yhdistetään…

Yhden rutiinin hetkellinen heikentyminen tai tekemättä jättäminen tuskin vaikuttaa kokonaisuuteen kovinkaan merkittävästi. Mutta, kun tärkeimmistä rutiineistaan luistaa pidempiaikaisesti, jokainen todennäköisesti ”kärsii” jossain määrin.

Muodosta omat rutiinisi ja pyri pitämään niistä tiukasti kiinni. TOP5 on todennäköisesti helppo valita, mutta TOP10 palkitsee vielä enemmän. Aina se ei tule todennäköisesti olemaan helppoa, mutta, kun siinä onnistuu, niin se on vähintään sen arvoista. 

Siinä TOP5 arkirutiinit jotka tekevät elämästäni paremman.
Minkälaisia sinun parhaat arkirutiinisi ovat?

4 thoughts on “Parhaat arkirutiinit | TOP5

  1. Hanna says:

    Vähän samalla tavalla kun tuo kymmenen minuutin aamusuihku, on mulla tapana heti (sillon ennen viittä) herätessä vetästä takki päälle ja pinkaista ulos. Nyt varsinkin kovilla pakkasilla, ei minun tarvitse kävellä kun vähän katua eteenpäin tai vähän kaarrellen kerrostaloja ympäri, aikaa menee ehkä 5-10 minuuttia ja virkeystila on ihan eri. Sitten tulen sisälle intoa puhkuen ja kyykkyhyppyjä hyppien aamupuuron keittoon :D. Aamulla teen myös aina muutaman joogaliikkeen ja 10 x syväkyykyn venytyksen. Joka aamu. 🙂

    Kiva postaus, ja täytyy ottaa ehdottomasti tuo äänikirjakokeilu käyttöön!

    • Aaro Huttunen says:

      Oho! Tuo melkein vaatii jo enemmän eforttia, että pukee näissä keleissä kaikki ulkovaatteet päälle joka aamu ja vielä tulee takaisin sisälle noin nopeasti. 😀 Mutta aivan varmasti toimii, siinä on jo erittäin hyvät aamurutiinit kaikin puolin. Kun useampikin suomalainen noudattaisi samanlaisia tapoja, niin näyttäisi maailma hyvin erilaiselta! Ja ehdottomasti äänikirjat testiin. 🙂

      • Hanna says:

        Haha, eihän sitä tarvi kun takin, pipon ja hanskat! 😀 Ei sillon ennen viittä siellä ulkona kuitenkaan muita ole näkemässä niitä yökkärin housuja 😉 ! Mutta joo, pitäisi enemmän levittää tätä aamujen ilosanomaa ja saada se taottua sinne aivoon, niin saisi vähän erilaisen maailman aikaiseksi 🙂 .

        • Aaro Huttunen says:

          Ei sitä tarvii kenestäkään välittää vaikka näkiskin yökkärihousut! Kyllä tää maailma tästä muuttuu, vähän vaan pelkään että väärään suuntaan tuon terveyden kanssa. Ellei laihdutuspilleri lyö läpi kohta. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *